Iso kiitos kaikille, jotka ovat muistaneet meitä, varsinkin minua tässä vaikeessa ajassa.

Iso kiitos Sarille, joka antoi mahtavan mahdollisuuden tähän uskomattomaan matkaan, joka päättyi liian aikaisin, Kiitos :)

Viime päivät onkin menneet jo hieman paremmin, miun osalta. Tytöt, varsinkin Ella käsitteli asiaa piirtämällä, meillä onkin nyt monta hienoa piirustusta, jossa on isi, äiti, sisko ja Ella itse, sekä Hippi. Muita koiria siihen ei päässytkään. Senja oli piirtänyt kartan, jossa oli paljon paikkoja, Ukin sauna jonka takana Hipin hauta. Tossa sunnuntaina pystyin katselemaan kuvia, jotka on tältä kyseiseltä reissulta otettu, niin Ella juoksi koneen luo ja sanoi, ettei äiti saa katsoa, ettei tule suru, ihana Ella <3

Kotona on tosiaan nyt rauhallista, hiljaista. Huomaa pienissä asioissa, että kun Hippiä ei ole, muistaa että tässä tilanteessa se tekisi nyt sitä, tätä ja vähän tuotakin. Suuri muutos näkyi siinä, kun veljeni tuli käymään, Jussa sanoi pari sanaa ja oli todella avoin sen jälkeen. Hippi kun oli sitä mieltä, että kun vieras liikkuu voi hyvin sanoa hau! Samoin kuin sain itselleni eilen ekaa kertaa treeniliivit ylle, niin koko tapahtuma oli rauhallinen, tässä vaiheessa Hippi olisi ollut jo intoa täynnä, ajomatka kentällekin oli aivan liian hiljainen :D Mutta tähän tottuu, ajan kanssa.

Jussa on ollut normaali itsensä Hipin pois menon jälkeen, eilen kun vein roskia, Jussa tuli leikillään vastaan ja läksi juoksemaan autoa ympäri, taas miun eteen ja kun nyökähdin Jussaa kohden, taas lähdettiin juoksemaan, tätä jatkettiin jonnin aikaa pihalla. Tällä tavoin siis Hippi ja Jussa leikki aina pihalla :)

Jussan eiliset treenit meni niin ja näin.

Seuraaminen oli ihan kivaa, keskittyminen ei oikein olisi kauaan jaksanut, mutta onnistuttiin hyvin.

Luoksetulossa Jussan maavetovoima veti aina pojan maahan! En edes laskenut monta kertaa sai sen istumaan käydä laittamassa, mutta monesti!

Noutamisessa ongelma on lähin, että se kapula tippuu aina ennen miuta. Joten tätä hieman harjoiteltiin.

Tunnaria piiloteltiin pusikkoon, mukavasti nenä kävi, kapula löyty, muttei sitä kuulemma tarvii sieltä nostaa, vaan voi jatkaa matkaa haistelemaan hajuja!! Mur!

Mutta ihan kivat treenit, vaikkei siltä hetkittäin tuntunut!

 

 

Jussan seuraamista tuona surullisena päivänä.

Jussan seuraamista 5kk iässä (näistä kuvista vasta tajusin, kuinka se onkaan kasvanut)

 

 

Ystävykset heidän elementissään ennen ikävää päätöstä.

Moni on kysellyt mikä Hipille kävi. Tosiaan tuolla hiekkamontulla ollessa, kun olin lopettanut treenit ja Toni "pikku"autolla ajonsa, niin jäätiin vielä kävelemään. Hippi tippui ison hiekkakasan päältä, jossa olikin jyrkkä reuna, kun hiekka lähti valumaan tassujen alta, ei siinä enää kerennyt mitää tekemään. Kuului kova ulahdus ja säntäsin pää kolmatane jalkana Hipin luo ja nappasin syliin, samalla tunsin käteni alla kuinka jalka naksui ja poksui, silloin tiesin että se on murtunut. Hippi katsoi kauniilla silmillä miuta, hieman surullisesti mutta kuintenkin lohduttavasti ja painoi päänsä rinnalla ja samalla mie poskeni Hipin päälaelle, vasta näin jälkikäteen tajusin, että molemmat siinä vaiheessa on tietänyt ikävän tosiasian. Siitä suoraan päivystävälle, jossa Hippi sai kipulääkettä ja nestettä, kipushokissa oli. Tukea jalkaan ja kotiin. Ilta oli kamala, Hippi kun harvoin kipua tuntee, niin yritti väkisin päästä meidän kanssa pihalle. Yö meni hyvin ja rauhallisesti, tässä vaiheessa olin päättänyt mielessäni, että jos jotain isoa tulee, en lähde leikkaamaan. Aamulla Hippi voi jo paremmin, pihalle halusi tulla itse, kun Toni tuli kotiin, syöksyttiin vauhilla katsomaan kuka tuli, sattu, mutta ei haitannut. Eläinlääkärissä kuvat vahvisti sen mitä tiesinkin. Soitettiin vielä varmuudeksi kouvolaan leikkaavalla lääkärille, tuomiona että kyynäreeseen pitäisi rakentaa uudelleen tuki, pitkä toipumis aika, eikä jalka välttämättä asetu oikein ja kipua voisi ilmentyä myöhemmin, kotikoirana jalka olisi voinut olla. Kisaaminen ei ole miulle tärkeä, joten se ei tuntunut. Mutta kaikki jotka Hipin tietää ja tuntee, Hippi olisi vauhtiinsa tarvinnut 4 täysin tervettä jalkaa, en mie voinut antaa Hipille elämää, jossa se olisi joutunut varomaan, koska sitä se ei osannut, vaan kaikki täysillä ja vauhdilla. Hassua, vaikka olin Hipille luvannut päästä kivuista, jos asia on paha, niin silti vielä lääkärissä mietittiin Tonin kanssa pitkään, et mitä jos leikkauttais? Mitä jos? Mutta näin oli paras, Hipin kannalta, omat tunteet olisi kyllä vieläkin toista mieltä.